Viljakkalan Keskustanaisten kotisivut !Viljakkalan keskustanaiset on toiminut yhteistyössä paikallisyhdistysten ja kunnallisjärjestön kanssa Viljakkalassa jo vuodesta 1974. Alusta lähtien olemme halunneet olla parantamassa erityisesti naisten- ja lasten asemaa.Toimintamme on koko ajan ollut vilkasta. Erityisen vilkasta se tietysti oli heti perustamisen jälkeen. Painopisteet toiminnan alussa kohdistuivat erityisesti maatilojen emäntien aseman parantamiseen. Siellä olikin tehtävää kun lomitustoimintaa alettiin käynnistämään. Viljakkalan osastosta on aina osallistuttu piirin- ja myös valtakunnantason toimintaan. Aluksi kuuluimme Satakunnan piiriin ja vuoden 1993 alusta siirryimme Pirkanmaahan. Vuoden 2022 vuosikokous 4.4.2022 Arja HietaniemelläKäsiteltiin sääntömääräiset asiat. Viljakkalan Kyläpuodin Vappumarkkinoilla 2022 paistoimme muurinpohjalettuja. Työn touhussa kuvassa Mari Kaipio ja Pirkko Vuolle
Mäntyniemessä 5.5.2019 EU-vaalien merkeissä oli onnistunut. Vieraanamme oli EU ehdokas Petra Schultze Steinen Tupailtaan väkeä oli tullut ihan kivasti paikalle!
Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen kertoi piirin ajankohtaiset terveiset Vuosikokous oli Nisun Kuntokodalla maanantaina 25.5.15 klo 18.00 Käsiteltiin sääntömääräiset vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
|